Kasvatustieteen koulutus
Kasvatustieteen koulutus Suomessa
Kasvatustiede kuuluu monien korkeakoulujen koulutusohjelmiin Suomessa. Sitä voi opiskella useilla eri paikkakunnilla, joista mainittakoon Helsinki, Tampere, Turku ja Jyväskylä. Yleensä kasvatustiedettä opiskellaan joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, joissa on tarjolla monipuolinen kurssivalikoima kasvatustieteisiin liittyen.
Kasvatusalaa voi taas opiskella ammattikoulussa, joka antaa opiskelijalle pätevyyden ohjaajaksi. Tällöin voi työskennellä esimerkiksi erilaisissa kerhoissa, päiväkodeissa tai kouluissa ohjaajana. Työpaikat riippuvat hyvin paljon siitä, minkälaiseen suuntaan opintojen aikana on suuntautunut.
Kasvatustieteen koulutus verkossa
Kasvatustiedettä voi opiskella myös verkossa, sillä lähes kaikki opinahjot tarjoavat verkkokursseja ainakin jossain määrin. On hyvin yleistä, ettei varsinkaan korkeakoulututkintoa voi käydä pelkästään etäopintoina. Sitä vastoin joitain täydennyskoulutuksia ja muita vastaavia voi opiskella huomattavasti joustavammin.
Verkko-opintoja on tarjolla kaikilla koulutusasteilla, joten niitä voí opiskella niin ammatillisen kuin korkeakoulututkintojen parissa. On myös mahdollista, että yksittäisiä kursseja tai opintokokonaisuuksia voi opiskella verkon kautta. Lisäksi monet aikuisopistot tarjoavat mahdollisuuden opiskella kasvatustieteitä joustavasti esimerkiksi työn ohessa.
Kasvatustieteen tutkinto lähiopetuksessa
Suurin osa varsinkin laajemmista tutkinnoista on sellaisia, että niitä varten tulee käydä myös lähiopetuksessa. Lähiopetus on ylivoimaisesti yleisin tapa opetuksessa, joten koulupaikkaa valitessa kannattaa pohtia sitä, onko oppilaitos sopivan matkan päässä kotoasi.
Usein voi joutua miettimään myös poismuuttoa kotipaikkakunnalta, sillä kasvatustieteen oppilaitokset sijaitsevat yleensä suuremmissa kaupungeissa. Tämä tuo tietysti uudenlaisia haasteita opiskeluun, mikä on hyvä ottaa huomioon.
Online koulutuksia listattuna
Offline koulutuksia listattuna
Kasvatusalan tutkinto valmistaa ohjaajaksi
Jos haluat lähteä opiskelemaan kasvatusalaa ammattikoulussa, voit pätevöityä sen kautta ohjaajaksi esimerkiksi nuorten tai vanhusten pariin. Hyviä taitoja tällä alalla on hyvät vuorovaikutustaidot, sillä ollaanhan ohjaajina tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Yhteistyötaidot ovat myös siinä mielessä tärkeitä, että kasvatusalalla työskennellään tiimeissä, joissa on paljon erilaisten taustojen omaavia ihmisiä. Juuri yhteistyön merkitys on tärkeä, joten jokaisen oppilaan tulisi olla myös yhteistyökykyinen.
Mihin kasvatustieteen koulutus pätevöittää?
Kasvatustieteen koulutus antaa mahdollisuuden työskennellä varsinkin varhaiskasvatuksessa eli päiväkodeissa ja muissa vastaavissa laitoksissa. Hyvin yleinen työnantaja on kunta, sillä suurin osa varsinkin korkeakoulun käyneistä päätyvät kunta-alalle.
Mikäli henkilöllä on korkeakoulututkinto, työpaikat ja -kuvat tietysti vaihtelevat jonkin verran. Maisterin papereilla työllistyy myös tutkimukseen ja muihin hallinnollisiin töihin, jolloin työnantajana saattaa olla esimerkiksi yliopisto tai yksityinen yritys. Lopullinen työpaikka riippuu hyvin paljon siitä, mihin on erikoistunut opintojen aikana ja minkälainen tutkinto on alla.
Kasvatustieteen koulutus mahdollistaa työskentelyn esimerkiksi seuraavanlaisissa työtehtävissä:
- Varhaiskasvatuksen opettaja
- Kotitalousopettaja
- Käsityönopettaja
- Erityispedagogiikka
- Luokanopettaja
Minkälainen työtilanne varhaiskasvatuksessa on?
Työtilanne riippuu paljon kaupungista, sillä osassa kaupungeista on huutava pula varsinkin päiväkotien työntekijöistä. Yleisesti ottaen työtilanne on hyvä ja erilaisia työtehtäviä on saatavilla ympäri Suomen.
Vastavalmistuneelle vaikeinta on tietysti saada se ensimmäisen työpaikka, minkä jälkeen työmahdollisuudet kasvavat nopeasti. Lisäksi on aina mahdollista lisäkouluttautua tai hankkia pätevyyksiä jollekin sellaiselle osa-alueelle, joka kiinnostaa itseään tai mistä voisi olla hyötyä työllistymisen kannalta.
Milloin koulutukseen voi hakea?
Suomessa on käytössä yhteishaku, jolloin kaikkiin toisen ja kolmannen asteen kouluihin haetaan samoihin aikoihin. Yleinen yhteishaku on aina keväisin, jolloin opiskelijat voivat hakea kaikkiin mahdollisiin kouluihin Suomessa. Myös kaikki kasvatustieteen paikat ovat tällöin auki, joten keväisin on oikea aika hakea jatko-opintoihin.
Voi olla myös mahdollista, että osa kasvatustieteen koulutuspaikoista aukeaa hakuun myös syksyisin. Tällöin paikkoja on kuitenkin paljon vähemmin, joten tarjonta on huomattavasti suppeampaa. Syksyn hauista on saavissa lisätietoja oppilaitosten nettisivuilta.
Kasvatustieteen koulutus – opintojen kesto
Opintojen kesto on suoraan suhteessa siihen, kuinka korkealla asteella opiskelee. Toisen asteen tutkintojen kesto on yleisesti ottaen 3 vuotta, joten se kestää yhtä kauan kuin yläaste. Mikäli taas lähtee opiskelemaan toisen asteen jälkeen ammattikorkeakouluun, opinnot kestävät noin 4 vuotta.
Yliopistossa suositellut opintoajat ovat kandin osalta 3 vuotta ja maisterin 2 vuotta. Yliopistot tähtäävät siihen, että opiskelija voisi suorittaa tutkintonsa 5 vuoden aikana. Kun ottaa vielä huomioon, että yliopistoa varten tarvitaan toisen asteen tutkinto, suoritusajat ovat lähes 10 vuotta.