Suomen yliopistot
Suomen yliopistot tarjoavat korkeatasoisia opintoja
Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimii 13 yliopistoa. Lisäksi on Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK), jossa suoritetaan sotilasalan korkeakoulututkinnot, MPKK toimii puolustushallinnon alaisena. Yliopistot Suomessa toimivat tieteellinen ja taiteellinen tutkimus lähtökohtanaan. Yliopisto-opiskelijat voivat usein suunnitella itsenäisesti opintojaan. Yliopistoissa voi suorittaa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Alempi korkeakoulututkinto on tavallisesti kandidaatin tutkinto ja ylempi taas maisterin tutkinto. Suosituimmat yliopistokaupungit Suomessa ovat Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Kaikkiin yliopistoihin hakijoita tietenkin riittää, mutta opiskelupaikkakunta on heti opiskelualan jälkeen suurin tekijä hakuvalintoja tehdessä. Suomen yliopistot kiinnostavat myös ulkomaalaisia opiskelijoita. Vaikka vuonna 2017 tulivat voimaan lukuvuosimaksut EU:n ulkopuolisille opiskelijoille, on ulkomaisten opiskelijoiden määrä kavunnut jo takaisin entiselle tasolleen.
Suomen yliopistot toteuttavat kaikki laadukasta opetusta ja tutkimusta. Yliopistojen paremmuutta on vaikea vertailla keskenään, mutta yhden suositun yliopistorankingin perusteella Suomen parhaat yliopistot ovat Helsingin yliopisto, Aalto-Yliopisto ja Turun Yliopisto.
Suomen parhaat yliopistot sijaitsevat pääkaupunkiseudulla
Helsingin yliopisto on Suomen vanhin ja suurin tiedekorkeakoulu. Yliopistolla on noin 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Helsingin yliopisto kuuluu Euroopan tutkimusyliopistojen liittoon ja maailmanlaajuisissa vertailuissa yliopisto sijoittuu yleensä sadan parhaan Yliopiston joukkoon.
Aalto-yliopisto on kansainvälinen yliopisto, joka sijaitsee Espoossa. Aalto-yliopisto on yksi uudemmista yliopistoista ja se toimii tekniikan, kauppatieteen ja taiteen aloilla. Aalto-yliopisto tarjoaa opiskelijalleen kansainvälisen toimintaympäristön ja se on nopeasti kehittynyt yhdeksi Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista. Aalto-yliopistossa on n. 12 000 opiskelijaa ja 4000 työntekijää. Yliopistolla on toimintaa Espoon lisäksi Mikkelissä.
Kaikki alkoi Turusta
Turun Yliopisto on ensimmäinen täysin suomenkielinen yliopisto, se on perustettu vuonna 1920. 25 000 opiskelijan ja työntekijän tiedeyliopisto on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Yliopiston motto on: Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle. Turun yliopisto toimii myös Porissa ja Raumalla. Turkuun perustettiin 1640 Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia. Turun palon jälkeen akatemia siirrettiin Helsinkiin.
Helsingissä on määrällisesti eniten yliopistotoimintaa, sillä Helsingin yliopiston lisäksi siellä toimii, useita muita yliopistoja. Muut Helsingin yliopistot ovat Maanpuolustuskorkeakoulu, Taideyliopisto, sekä Hanken Svenska handelshögskolan. Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu ja yksi myös Pohjois-Euroopan vanhimmista. Taideyliopisto perustettiin 2013, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. Maanpuolustuskorkeakoulu taas tarjoaa sotatieteellistä koulutusta aina kandidaatista tohtoriin.
Kaikki Suomen yliopistot yhdessä osoitteessa
Harkitsetko yliopisto-opintoja tai tahdotko tietää niistä lisää? University Admissions Finland – sivulta löydät kaikki Suomen yliopistot ja kaiken tarvitsemasi tiedon opiskelualoista, tiedekunnista, hakuprosessista, vaatimuksista, pääsykokeista, opiskelijaksi hyväksynnästä ja opintojen aloittamisesta. Ennen yliopistoiksi luokiteltiin vain koulut, joissa oli vähintään neljä tiedekuntaa, muuten koulu oli korkeakoulu. Nykyään termillä korkeakoulu kuitenkin tarkoitetaan sekä yliopistoja, että ammattikorkeakouluja ja monet entiset korkeakoulut ovat vaihtaneet nimensä yliopistoiksi.
Muut Yliopistot Suomessa toimipisteineen ovat levittyneet laajemmalle alueelle ja yliopisto-opintoja voi suorittaa Helsingissä, Lahdessa, Vaasassa, Turussa, Porissa, Raumalla, Jyväskylässä, Kokkolassa, Oulussa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Rovaniemellä, Espoossa, Mikkelissä, Tampereella ja Seinäjoella. Yliopisto-opintoja voi opiskella myös avoimessa yliopistossa. Opiskelu Avoimessa yliopistossa on kaikille avointa ja joustavaa, opintoja voi suorittaa myös etänä. Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta tutkinto-opiskelijaksi voi päästä avointen yliopisto-opintojen kautta.