Maailman paras yliopisto rankingissa
Vuosittain valittava maailman paras yliopisto on vertailu, jossa yliopistoja verrataan keskenään sen suhteen, millaista on opetuksen laatu, tutkimuksen laatu sekä valmistuneiden työllistyminen. Näiden lisäksi on
Hae yliopistoon
Kun mietit menisitkö yliopistoon tai olet jo päättänyt hakea, on University Admissions Finland -sivusto apunasi tällä tärkeällä tiellä. Hakuprosessi ja sisäänpääsy voivat olla haastavia asioita ja yhä haastavammiksi ne muuttuvat jos olet yksin kaiken keskellä. Yliopiston valintakin saattaa aiheuttaa päänvaivaa, riippuen siitä tarjoillaanko toivottua opintolinjaa useassakin opinahjossa.
Hakeminen yliopistoon vaatii aina hakijalta jotain, riippuen siitä minne hän on hakemassa. Esimerkiksi kandidaatin koulutukseen vaaditaan lähtökohtaisesti aina ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Myös ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto kelpaavat täyttämään kriteereitä. Maisteriksi pyrkivältä vaaditaan myös alempi korkeakoulututkinto. Opiskelijaksi voi myös päästä, mikäli yliopisto toteaa hänellä olevan muutoin opintoja varten riittävät tiedot sekä valmiudet.
Yliopistoon haku tapahtuu kolmessa eri yhteishaussa sekä kesän lisähaussa, jonka yliopistot järjestävät tarpeen mukaan. Ensimmäinen yhteishaku on alkuvuoden aikana, toinen keväällä ja kolmas vasta syksyllä.
Alkaen keväästä 2020, ovat Suomen yliopistot tehneet opiskelijavalinnat valtaosin ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Näiden valintojen jälkeen jäljelle jääneet paikat täytetään joko valintakokeen tai valintakokeen ja todistuksen perusteella. Ellei yo-todistusta ole, voi tulla valituksi siis pelkän valintakokeen kautta opiskelemaan.
Yliopisto päättää itse valintakriteereistään ja ne voivatkin vaihdella todella paljon eri yliopistojen ja eri koulutusten välillä. Periaatteena on kuitenkin, että valintaperusteet ovat yhdenmukaiset kaikkien hakijoiden kesken. Yliopistot tekevät valintoja aina maaliskuusta alkaen kevään yhteishauissa ja lokakuusta alkaen syksyn yhteishaussa. Kaikille hakuajoille on määritelty tietty päivämäärä, johon mennessä tulokset on julkaistava.
Kun hakeminen on suoritettu, alkaa se jännittävin vaihe. Odottaminen. Oma Opintopolku on kätevä työkalu tähän, sillä sieltä näkee hakemuksen tilanteen sekä tulokset, kun ne ovat valmistuneet. Täältä sen lisäksi, onko sisäänpääsy onnistunut, muun muassa pistemäärät ja millä perustein valinta on suoritettu. Eli onko kyseessä todistusvalinta, koepistevalinta vai avoimen väylän valinta.
Tulevaisuus voi ratketa sillä, miten yliopistoon hakeminen menee ja sen vuoksi se on todella jännittävää. Helsingin yliopistot tarjoilevat useita eri opintolinjoja ja hakea voikin samaan aikaan useampaan. Hakujärjestys kannattaa harkita tarkkaan, sillä sitä ei voi enää muuttaa myöhemmin. Ensimmäiseksi ehdokkaaksi kannattaa ehdottomasti laittaa se suurin haave, vaikkei se tuntuisikaan mahdolliselta syystä tai toisesta.
University Admissions Finland -sivuston tarkoitus on auttaa siinä, että yliopistoon hakeminen sujuu ongelmitta ja edes hieman rennommin kuin aivan yksin. Haluamme kannustaa ihmisiä tavoittelemaan haaveitaan ja opiskelemaan juuri sitä omalta tuntuvaa alaa, niin pitkälle kuin omat siivet kantavat. Ellei yritä, ei voi voittaa, tämä on hyvä pitää mielessä kun miettii uskaltaisiko sittenkään hakea.
Mitään ei menetä, jos koettaa onneaan mutta voi menettää paljonkin, ellei edes yritä. Siksi University Admissions Finland -sivusto kannustaa yrittämään. Hakeminen yliopistoon ei maksa mitään ja se on melko helppo suorittaakin jo aiemmin mainitun opintopolku-palvelun kautta. Kaikki tapahtuu sähköisesti, pääosin myös liitteiden lähetys. Hakemuksen voi myös tehdä ilman liitteitä ja lähettää ne perässä myöhemmin.
Vuosittain valittava maailman paras yliopisto on vertailu, jossa yliopistoja verrataan keskenään sen suhteen, millaista on opetuksen laatu, tutkimuksen laatu sekä valmistuneiden työllistyminen. Näiden lisäksi on
Yliopistoon hakeminen tapahtuu yksinkertaistettuna yhteishaussa. Yhteishakuja on vuoden aikana kolme, ensimmäinen sijoittuu alkuvuoteen, toinen kevääseen ja kolmas syksyyn. Suurin osa opiskelijoista valitaan ylioppilastutkinnon todistusvalinnan perusteella.
On vaikea asettaa Suomen yliopistot paremmuusjärjestykseen, mutta useiden ranking-listojen mukaan Suomen paras yliopisto on joko Helsingin yliopisto tai Aalto-Yliopisto. Lisäksi kolmen kärkeen kuuluu Turun Yliopisto.
Mietitkö miten yliopistoon pääsee, mitä sinulta vaaditaan ja kuinka hakea? Meiltä löydät vastauksen kaikkiin yliopistoon liittyviin kysymyksiin.
Jos mieli muuttuu haun ollessa vielä käynnissä, on mahdollista tehdä muutoksia omaan hakemukseensa. Kun hakemus on lähetetty, saa sähköpostiinsa vahvistusviestin, joka sisältää muokkauslinkin. Linkistä pääsee kirjautumaan takaisin Oma Opintopolku -palveluun käyttäen esimerkiksi verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. University Admissions Finland suosittelee, että päätös tehdään kunnolla harkiten mihin haluaa hakea, jotta ei joutuisi katumaan myöhemmin.
Hakuajan ollessa käynnissä, voi hakemuksen kaikkia tietoja muokata tarvittaessa. Myös jos on sattunut vahingossa hakemaan vaikka maisterikoulutukseen suoraan lukion jälkeen, on tämän vaihtaminen mahdollista itselle sopivaan. Huomattava on kuitenkin, että kun yhteishaku päättyy, loppuu myös mahdollisuus korjaamiseen.